Kokki tai ravintolatyöntekijä
TO THE BURGERHOOD
Kaipaamme Vaasan ravintolaan joukkoomme aikaansaavaa ja motivoitunutta kokkia tai ravintolatyöntekijää. Pesti on vakituinen osa-aikainen 60-90h / 3 viikkoa sopimuksen mukaan. Tuntimäärästä ja aloitusajankohdasta voidaan sopia joustavasti. Ravintolamme sulkee tällä hetkellä ovensa arkisin klo 22.00 ja viikonloppuisin klo 23.00 joten työaikojen vuoksi tehtävään vaaditaan vähintään 18-vuoden ikää. Työ on vuorotyötä ja työvuorot sijoittuvat usein iltoihin ja viikonloppuihin.
Social Burgerjoint on kahden intohimoisesti ruokaan suhtautuvan kaverin, Herkon ja Pikkiksen perustama yritys, jonka ensimmäiset askelmerkit hahmoteltiin ruutupaperille Pearl Jamin keikalla Berliinissä vuonna 2015. Social Burgerjoint -ravintoloita on tällä hetkellä Helsingissä, Keravalla, Porvoossa, Lahdessa, Oulussa, Vaasassa ja Tampereella. Ja lisää tulee.
ME?
Olemme ennemminkin yhteisö kuin ravintola. Kun puhumme meistä, puhumme Burgerhoodista – Burgerhood tarkoittaa koko meidän jengiä; asiakkaita, henkilökuntaa, yrittäjiä ja porukkaa Kalasataman officella. Pyrimme siihen, että asiakas voi meillä sulkea hetkeksi pois sekavan maailman kohinan, kokea yhdessä kanssamme puhtaita perusasioita ja nauttia aidon burgerin.
TEHTÄVÄSI?
Meidän Burgerhood, burgerikokit, burgeripersoonat…you name it…kantavat vastuuta laajasti ja monipuolisesti, että keittiössä ja salissa homma toimii. Jos tunti sitten rakensit Euroopan parhaita burgereita keittiön puolella, mahdollisesti seuraavassa hetkessä olet niitä malttamattomiin käsiin salin puolella ojentamassa. Sinne siis nenäsi osoittaa, missä apukäsiä ja lisälihaksia juuri sillä hetkellä tarvitaan.
MITÄ ME TARJOTAAN
Pääset osaksi meidän tiimiämme missä kaveria ei jätetä, eli osaksi Burgerhoodia. Burgerhood-yhteisön jäseniä, meitä, yhdistää yhteisöllinen ja samalla tinkimätön asenne kaikkeen tekemiseen, oli sitten kyse täydellisen pihvin paistamisesta, ystävällisestä asiakaspalvelusta tai työkavereiden kanssa työskentelystä. Sekä näiden lisäksi mahtavat henkilöstöedut. Henkilökuntamme saa Smartumin virike-edun, tämän lisäksi 20 % alennuksen kodin (ja auton) Fennian vakuutuksista. Tarjoamme henkilökunnallemme lakisääteisten vakuutuksien lisäksi myös Vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen ja Matkavakuutuksen perheen lomamatkoille.
SINÄ?
Peukku sulle, jos omaat aiempaa kokemusta asiakaspalvelusta, ravintola- ja/tai kahvilatyöskentelystä. Palvelemme asiakkaitamme myös molemmilla kotikielillä, eli suomeksi ja ruotsiksi, joten asiakaspalvelun perusteet pitäisi sujua molemmilla kielillä. Tärkeintä on kuitenkin asenne – joustava mielenlaatu ja nälkä uuden oppimiseen ovat välttämättömiä ominaisuuksia työssä pärjäämiseksi ja siitä nauttimiseksi. Ja kun asenne on kohdillaan, on meillä hyvät mahdollisuudet rakentaa omaa työelämän kokemusta.
Lähetä meille omannäköinen hakemuksesi ja mahdollisesti lisäksi myös CV:si viimeistään 19.5.2024 mennessä, mutta ole nopea, käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme paikan heti sopivan burgeripersoonan löytyessä!
Welcome to the Burgerhood!
- Sijainnit
- Vaasa
Vaasa
Burgermeisterin ToDo
-
Sulje pois maailman sekava kohina.
-
Releet niskaan, katse peiliin. Näe aito, oma itsesi.
-
Tuikkaa hiiligrilli tulille.
-
Tunne elävä tuli myös sydämessäsi, roihu sisälläsi.
-
Jauha pihvilihat. Jauha toiseen kertaan.
-
Yläfemmat kollegalle. Meidän jengi, Burgerhood.
-
Rakenna burgeri rakkaudella.
-
Tarjoile se ylpeydellä.
Welcome to the Burgerhood!
Haluamme olla ennemminkin yhteisö kuin pelkkä ravintola. Ja kun puhumme ’meistä’, puhumme Burgerhoodista – Burgerhood tarkoittaa koko sitä porukkaa, jolle rouhea burgerkulttuuri resonoi; mahtavia asiakkaitamme, henkilökuntaa, yrittäjiä ja tiimiä toimistolla.
Salaisia ainesosia tai reseptejä meillä ei ole, vaan kaiken minkä burgereista tiedämme, pistämme kanavissamme jakoon. Iso unelmamme on suomalaisen burgerkulttuurin eteenpäin positiivisesti potkiminen. Onnistumme siinä vain, jos meillä on inspiroivia ja intohimoisia ihmisiä ympärillämme.
Social Burgerjoint yrityksenä
Haluamme näyttää jengille, mitä aito burger tarkoittaa. Social Burgerjoint on ”kadulta kotoisin” ja katuruokakulttuuri istuu syvällä sydämissämme, kuuluu puheessamme ja näkyy teoissamme.
Kokki tai ravintolatyöntekijä
Hakemuslomakkeen lataaminen